TRE®

Henkilökohtaisessa Psykolginen Painohallinta Prosessi® valmennuksessa on mahdollista hyödyntää terapeuttisia menetelmiä, kuten EMDR ja TRE®. Lisäksi stressien ja vireystasojen säätelyyn voi saada tukea Neurosonicista.

Tension, Stress & trauma Releasing Exercises eli TRE® on yksinkertainen ja helposti omaksuttava itsehoitomenetelmä, jonka vaikutuksen ilmenevät nopeasti. TRE® rentouttaa, aktivoi ja mobilisoi stressin ja traumaattisten kokemusten jännittämiä lihaksia. Menetelmässä käynnistetään lihasten vapinana tai tärinänä alkava luonnollinen ja nopeasti vaikuttava palautumismekanismi.

Syvien lihasjännitysten vapautuessa kehossa herää luontainen pyrkimys kokonaisvaltaiseen eheytymiseen, jolloin kehon aistimukset, tunteet ja ajattelu jäsentyvät uudelleen yksilön omaksi tavaksi kokea itsensä ja olemisensa. Näin harjoitus voi käynnistää laaja-alaisen prosessin, josta on apua myös nykyhetken stressinhallinnassa.

Menetelmää on käytetty menestyksekkäästi useissa eri maissa ja kulttuureissa perheiden ja laajempien sosiaalisten yhteisöjen kohtaamissa traumoissa. Esimerkiksi luonnonkatastrofialueilla, kuten vuoden 2008 Kiinan Sichuanin maanjäristyksen, Japanin Sendaissa vuoden 2012 hyökyaallon aiheuttaman tuhon ja Filippiineillä paljon tuhoa aiheuttaneen vuoden 2013 trooppisen Haiya-hirmumyrskyn jälkeen menetelmää opetettiin suurelle joukolle kotinsa ja perheenjäsenensä menettäneitä ihmisiä. Vuonna 2014 menetelmää on opetettu Syyrian pakolaisille Turkissa ja vuonna 2015 Nepalissa.

TRE:n kehittäjä on Amerikkalainen tohtori David Berceli, kansainvälisesti tunnettu stressin- ja traumanhoidon asiantuntija. Hän on kehittänyt ja opettanut TRE-menetelmää yli 20 vuoden ajan.(https://www.trefinland.fi/)