Psykologinen painonhallinta on uusi tapa lähestyä syömiseen ja liikuntaan liittyviä tunteita, ajatusmalleja sekä itsetuntoon ja hyvinvointiin liittyviä teemoja. Painonhallintaan liittyviä asioita käsitellään syvällisemällä tavalla kuin vaakaa ja mittanauhaa tuijotellen. Opetuksesta syntyvät oivallukset, henkilökohtaiset tehtävät, hyvä materiaali sekä ryhmän tuki tarjoavat mahdollisuuden ajatusmallien, haitallisten tapojen ja kielteisten tunteiden muuttumiseen.
Kurssin käynyt ymmärtää psykologisia vaikuttimia onnistuneen painohallinnan edellytykseksi. Näitä ovat mm. ajattelun muutos, vireystason säätelytaidot, tunnetaidot ja motivaation ylläpitäminen. Kurssin käynyt tunnistaa itsessään erilaisia tunnesyömisen laukaisijoita, ali- ja ylivireystilan (stressin ja lamaantumisen) aiheuttajia, omaan lihomiseen liittyvän historian, sekä omia vahvuuksiaan pysyvän elämän muutoksen onnistumiseksi. Kurssin käynyt pystyy soveltamaan oppimaansa tietoa ravinnosta, liikunnasta, levosta ja stressin säätelystä arkielämäänsä hyvinvoinnin ja painonhallinnan edesauttamiseksi.
Kurssilla käsiteltäviä teemoja:
Perjantai:
MITÄ ON OLLA TOTTA – tähän on tultu
- Painonhallinnan, onnistumisen ja epäonnistumisen historiaa
- Uuden lähestymistavan opettelua
Lauantai:
EI EI:lle – sallimisen kautta tavoitteisiin
- Ajattelun muutoksen ja tunteiden psykologiaa painonhallinnan tueksi
- Syönkö tunteeseen, tarpeeseen vai nälkään?
- Tärkeitä oivalluksia ristiriidoista, haitallisista tunteista ja ajattelumalleista
- Rentoutuminen painonhallinnan tukena
- Asiaa myös itsetunnosta ja minäkuvasta
Sunnuntai:
Tärkeät teemat onnistumisen ja pysyvien muutosten saavuttamiseksi
- Onnellisuus, liikunnan ilo, huumori ja sinnikkyys
- Check-point ja tulevaisuuden suunnittelu
Kurssi alkaa perjantaina klo 18 ja päättyy sunnuntaina klo 14 sisältäen 15 ohjattua tuntia.
Kurssin ohjaaja:
Päivi Niemi, terapeutti, Psyk.EAT, työnohjaaja, seksuaalineuvoja, kouluttaja
Viikonlopun hinta:
Opetus 148 €
Täysihoitopaketti 84 €, sis. majoituksen 2 hh ja ruokailut
1 hh varattavissa lisämaksusta 34 € (varausjärjestyksessä)
Ruokailupaketti ei-majoittuville 32 €, sis. aloituskeiton, lounaat ja päiväkahvit
Ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen viimeistään kaksi viikkoa ennen kurssin alkua tästä: https://www.perheniemi.com/kurssit/102 tai opiston toimistoon p. 05 7574 100. Tiedustelut opisto@perheniemi.com tai 05 7574 100.